Nordic Healthcare Groupin (NHG) kansainvälistyminen ja kasvu jatkuu vahvana. Yrityksen seuraavaa kasvuvaihetta johtaa James Campbell, joka aloitti yrityksen uutena toimitusjohtajana 8.8.2022.
Campbellilla on laaja kansainvälinen kokemus life sciences -sektorilta, lääketeollisuudesta, digitaalisista terveydenhuollon ratkaisuista sekä sosiaali- ja terveydenhuollon konsultoinnista. Ennen NHG:lle tuloaan hän johti Rochen kansainvälisen liiketoiminnan muutosta Baselissa, Sveitsissä. Aiemmin hän on toiminut strategiakonsulttina Accenturella ja lisäksi hän on perustanut liikkeenjohdon konsultointiin erikoistuneen yrityksen, joka toimii Kanadassa ja Yhdysvalloissa.
NHG:n pitkäaikainen toimitusjohtaja ja perustajiin kuuluva Vesa Kämäräinen on nimitetty NHG:n hallitukseen. Hän on johtanut yritystä menestyksekkäästi yli 15 vuotta ja sinä aikana NHG on kasvanut yli 200 henkilöä työllistäväksi, johtavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija- ja analytiikkataloksi Pohjoismaissa.
“NHG on kasvanut upeasti muutaman hengen startupista toimialueensa markkinajohtajaksi. Viime vuosina NHG on myös ottanut merkittäviä askelia kansainvälisellä kentällä ja kasvattanut siellä vaikutustaan. Haluan lämpimästi kiittää Vesa Kämäräistä hänen merkittävästä panoksestaan yrityksen johtamisessa ja sen menestyksen rakentamisessa kuluneen 15 vuoden aikana. Vesa on myös keskeinen ja tervetullut uusi jäsen yrityksen hallitukseen, jossa yhteistyömme jatkuu.
Toivotan yhdessä koko hallituksen kanssa James Campbellin lämpimästi tervetulleeksi yrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi. Jamesilla on syvällistä osaamista terveydenhuollon organisaatioiden muutoksesta ja kansainvälisen liiketoiminnan rakentamisesta. Lisäksi hänellä on kattava kokemus asiantuntijayrityksistä ja -palveluista. Olemme innoissamme NHG:n vaikuttavuuden kasvattamisesta Jamesin johdolla.” NHG:n hallituksen puheenjohtaja Juko Hakala kommentoi.
“Olen todella innoissani liittymisestä NHG:n tiimiin ja mahdollisuudesta työskennellä yhdessä sen huippuosaajien kanssa. NHG:llä on kansainvälisellä tasolla merkittävää asiantuntemusta, joka mahdollistaa uusia ja innovatiivisia ratkaisuja eri maiden sosiaali- ja terveydenhuollossa. Yhteistyössä asiakkaidensa ja kumppaneidensa kanssa NHG:llä on ainutlaatuinen asema tuottaa näkemyksiä, ratkaisuja ja ajatusjohtajuutta, jotka vaikuttavat kaikkien kansalaisten terveyteen ja hyvinvointiin,” NHG:n toimitusjohtaja James Campbell sanoi.
Lisätiedot:
Hallituksen puheenjohtaja, Juko Hakala, juko.hakala@nhg.fi / +358 40 772 5597
Toimitusjohtaja, James Campbell, james.campbell@nhg.fi / +358 50 479 9595 https://www.linkedin.com/in/jamescampbelltransform/
Viestintä- ja markkinointijohtaja, Milja Saarimaa, milja.saarimaa@nhg.fi / +358 41 503 1336
Nordic Healthcare Group (NHG) on vuonna 2004 perustettu sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijapalveluihin ja analytiikkaratkaisuihin erikoistunut suomalainen kasvuyritys. Asiakkaamme ovat sairaanhoitopiirejä, kuntia, kansallisia ja alueellisia julkisia toimijoita, yksityisiä palveluntarjoajia, kansainvälisiä lääketeollisuuden yrityksiä, pääomasijoittajia ja terveydenhuollon teknologiayrityksiä. Palveluksessamme on 200 kokenutta osaajaa ja nuorta lahjakkuutta. www.nhg.fi