Mitä mahdollisuuksia digitaalisuus tuo sosiaali- ja terveydenhuoltoon? Miten hyvinvointialueet ovat ottaneet käyttöön digitaalisia palveluita? Entä millaista tutkimustietoa digipalveluiden vaikuttavuudesta on jo olemassa? Saavutetaanko digillä tasa-arvoisemmin eri asiakas- ja potilasryhmät? Mitä ammattilaiset tuumivat digitalisaation tuomista muutoksista työnkuvaan?
Terve! -podcastin ja Laadun Anatomia -podcastin tuoreessa yhteisjaksossa NHG:n senior partner Mika Kaartinen sekä Mehiläisen Etälääketieteen keskuksen johtava lääkäri Taavi Kaartinen ja laatuylilääkäri Maiju Welling pohtivat digitalisaation potentiaalia sosiaali- ja terveydenhuollossa.
”Terve! Minä olen Mika Kaartinen ja tämä on NHG:n; anteeksi Mehiläisen Laadun anatomia -podcast”, avasi Mika Kaartinen jakson. Taustalla oli Laadun Anatomian kuulijapalaute saada Taavi Kaartinen haastateltavan penkkiin ja Maiju Welling pyysi Mikaa haastattelukaveriksi tuomaan uusia näkökulmia.
Taavi Kaartinen toimii tällä hetkellä Mehiläisessä Etälääketieteen keskuksen johtavana lääkärinä. Matkan varrella Taavi on tehnyt lääkärin töitä eri erikoisaloilla päivystyksessä ja tutkimuspuolella. Lisäksi hän on pyörähtänyt liike-elämässä konsultoinnin parissa. Koronapandemian aikana käynnistyi Mehiläisen ja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän yhteisyritys Harjun terveys, jonka haltuunottovaiheeseen hän hyppäsi mukaan konseptoimaan tiimimallia perusterveydenhuoltoon ja jäi sille tielle.
Nykyisessä tehtävässään Taavia innostaa erityisesti se, että etenkin julkisella puolella digitaalisten palveluiden osalta ollaan vielä lapsenkengissä. Hän näkee paljon erilaisia etenemissuuntia ja potentiaalia niin perusterveydenhuollossa, sosiaalihuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin. Vaikka digipalvelut saattavat kuulosta kapealta aihealueilta, ne leikkaavat itse asiassa läpi koko sote-kentän.
Mitä digipalveluilla tarkoitetaan?
Kyseessä on laaja kokonaisuus – julkisuudessa kaikkein eniten puhutaan digiklinikoista, mutta digitaaliset terveyspalvelut ovat itse asiassa hyvin paljon muutakin lähtien siitä, että on laadukkaat kotisivut, joista näkee, mitä palveluita hyvinvointialueella on tarjolla, miten niihin pääsee ja mikä on oikea asiointikanava. Sitten on tietysti ajanvarauspalvelut sekä ammattilaisen ja asiakkaan väliset kanavat ja itsehoitokanavat sekä kansalliset tietovarannot, toteaa Taavi.
Mahdollisuuksia on paljon, mutta mihin digitaaliset palvelut soveltuvat erityisesti tällä hetkellä?
Taavin mielestä vision ja mielikuvituksen kannattaa olla mahdollisimman laaja tässä vaiheessa, kun ollaan vielä alkuvaiheessa. Yksityiset palveluntuottajat ovat toki tuottanut digiklinikkaa ja digitaalisia terveyspalveluita jo vuosikausia, mutta julkinen sektori on vasta viime vuosina herännyt tähän laajemmin – toki on joitakin edelläkävijäalueita, kuten Päijät-Häme ja Pirkanmaa.
Taavin näkemyksen mukaan potentiaalia ei missään tapauksessa olla vielä lunastettu, eikä ajattelussa kannata rajautua siihen, että tämä sopisi pelkästään episodiluontaisten perusterveydenhuollon asioiden palvelemiseen. Sen sijaan pitäisi miettiä aidosti, miten digitaalisia työkaluja voidaan tuoda ammattilaisten tueksi ja potilaiden hyödynnettäväksi sektorista riippumatta. Nyt selkein käyttökohde on suuren volyymin palvelut, joista on lähdetty liikkeelle niin yksityisellä kuin julkisella puolella perustason digiklinikoilla. Sen lisäksi on valtavasti potentiaalia pitkäaikaissairaiden hoidossa, hoidon jatkuvuuden tukemisessa ja oma tiimi -ajattelussa. Miksei sosiaalihuollossakin, vaikka siinä ollaankin vielä ajatusten tasolla.
Miksi digipalveluita tarvitaan? Miksi niiden kehittäminen on tärkeää?
Syy on aika ilmeinen: joka päivä lehdissä puhutaan siitä, että meillä on akuutti rahoituskriisi terveydenhuollossa, Taavi toteaa. Vielä ei tiedetä, miten meidän rajalliset sekä rahat että ammattilaisresurssit saadaan riittämään nykyiseen palvelutarpeeseen nähden ja digitaalisuudella on merkittävä rooli tämän haasteen ratkaisemisessa.
Jos digipalveluilla ei saada muuta vaikuttavuutta, kuin että osa palveluista pystytään tuottamaan kustannustehokkaammin, on se jo itsessään Taavin mielestä riittävä peruste sille, miksi osa palveluista kannattaa yrittää siirtää digitaaliseen muotoon. Toki kriteerinä on, ettei tarvitse tehdä kompromisseja laadun ja potilasturvallisuuden suhteen. Toinen syy ovat laatuparannukset, joita digitaalisuudella voidaan aikaansaada.
Digitaalisuus mahdollistaa sen, että ammattilaisten aikaa voidaan käyttää paljon hyödyllisemmin. Asiakaskohtaamisessa voidaan keskittyä ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, kun perustietojen keruu voidaan esimerkiksi tarjota digitaalisesti osana omahoitopolkua tai tietovarantoa. Toinen etu on automatiikka, esimerkiksi perusterveydenhuollossa hyödynnettävät automaattiset oirekyselyt. Kone ei unohda kysyä koskaan potilaalta jotain olennaista asiaa, vaan ammattilainen saa aina sen saman laadukkaan oirekyselyn lähtökohtaksi.
Millä tavalla palveluiden tarvitsijaa voidaan auttaa löytämään oikea kanava ja miten digitaaliset palvelut auttavat tässä?
Taavi uskoo, ettei tähän kysymykseen ole yksiselitteistä vastausta, vaan monella eri pienellä asialla voidaan auttaa tätä kokonaisuutta. On vaikea sanoa, että tätä pitäisi yksinkertaistaa ja että olisi vain yksi kanava, kun palveluita on satoja. Avainasemassa olisi, että tieto olisi helposti saatavilla yhdestä paikasta esimerkiksi hyvinvointialueen kotisivuilta. Kun Pirkanmaalla otettiin perustason digiklinikka käyttöön, siellä oli todella selkeä viestintästrategia. Vaikka siellä taustalla edelleen olikin kavalkadi muita palveluita, viestintä oli selkeää, esimerkiksi mitä tämmöisen uuden palvelun kautta saa.
Lisäävätkö digitaaliset palvelut kysyntää?
Tämä on Taavista tärkeä asia, koska kriittisimmissä puheenvuoroissa tuodaan esille, että itse asiassa digipalvelut lisäävät kokonaiskäyttöä, koska potilaat pystyvät helpommin ja matalammalla kynnyksellä ottamaan yhteyttä. Onko tämä hyvä vai huono asia? Siitä voi toki keskustella.
Yksi haaste on häiriökysyntä, eli miten kansalainen löytää juuri oikeisiin palveluihin eikä käytä useita kanavia yhtä aikaa. Entä jos palveluiden saatavuus on huono – sehän synnyttää jo itsessään häiriökysyntää. Huippuhyvä saatavuus perustason digiklinikoissa on digitaalisen palvelun toimivuuden menestyksen ehto; vasteaikoja suhteen puhutaan minuuteista. Tällöin kansalainen malttaa odottaa, kun tietää saavansa palvelua.
Digitaaliset palvelut vaativat myös ihmisiä, eli ammattilaisia, kuten lääkäreitä tai hoitajia vastaamaan. Toimintamalleja on monia ja esimerkiksi julkisella puolella lääkärityövoiman allokoiminen digitaaliseen palvelutuotantoon on haastavaa ja digipalvelut ovat hoitajavetoisia. Taustalla on ajatus, että potilasta palvellaan moniammatillisen tiimin turvin samaan tapaan kuin esimerkiksi soteasemilla, joissa on käytössä tiimimalli.
Millainen on toiminnan muutoksen ja organisoimisen resursoinnin rooli verrattuna teknologian rooliin?
Taavin siteeraa kollegaa, jonka mukaan teknologisen ratkaisun luominen on lasten leikkiä verrattuna siihen, mitä toiminnan muutos vaatii.
Teknologialla on merkittävä vaikutus etenkin alkuvaiheessa. Kun monilla alueilla kilpailutetaan alustoja, pitäisi osata miettiä aika pitkälle jo sitä, mitkä ovat tulevien kolmen, viiden tai kymmenen vuoden tarve ja osata valita sen tyyppinen alusta, joka sitten palvelee mahdollisimman laajasti tuleviakin tarpeita. Laadukas teknologia-alusta on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Digitaalisuus ei saa olla etuovi, joka ei johda mihinkään.
Millaista tietoa on digipalveluiden vaikuttavuudesta?
Tutkimusta ja tutkimustietoa digitaalisten palveluiden vaikuttavuudesta on vasta kertymässä, esimerkiksi DigiFinlandin OmaOlon vaikuttavuusselvityksessä todettiin, että palveluilla voi olla todella suuri vaikuttavuuspotentiaali, jos alueen prosessit ovat kunnossa. Tämä tarkoittaa alueella rohkeutta luopua vanhoista toimintatavoista ja uskallusta digitalisoida hoitopolku kokonaan.
Itse digipalveluiden vaikuttavuutta mitataan, mutta tutkimusta on tällä hetkellä hyvin vähän saatavilla. Kun on verrattu digipalveluiden toimintaa toiminnalle asetettuihin tavoitteisiin tai keskeisiin KPI-mittareihin, niistä alkaa olla jonkin verran ihan hyvääkin data, Taavi kertoo.
Tietysti kustannuskysymyksistä ollaan hyvinkin kiinnostuneita ja niistä taas sitten löytyy jo näyttöä, esimerkiksi siitä, että episodikustannuksia pystytään tietyissä sairauksissa tai indikaatiossa leikkaamaan digipalveluilla. Päijät-Hämeen tietohallintojohtajan Teemu Mäkelän lopputyönä tekemässä selvityksessä arvioitiin, että digiklinikasta alkaneet episodikustannukset verrattuna kivijalasta alkaneeseen episodikustannukseen saattavat olla jopa kymmeniä euroja edullisempia järjestelmälle. Yksityisistä terveyspalveluista sekä kansainvälisesti tietyissä indikaatioissa on tehty samankaltaisia havaintoja kustannustehokkuudesta. Kustannusvaikuttavuutta ei tosin olla vielä ole pystytty samalla tavalla osoittamaan, mutta tärkeintä on, että tehdään episodikohtaista tarkastelua.
Määrätäänkö digin kautta “varmuuden vuoksi” enemmän kokeita ja tutkimuksia?
Kriitikot tuovat usein esille, että kun etänä yritetään hoitaa monenlaista, se johtaa siihen, että varmuuden vuoksi määrätään laboratoriokokeita tai otetaan röntgenkuvia, kun lääkärin tekemä kliininen arvio puuttuu.
Taavi nostaa esiin, että ne raportit ja näytöt, jotka hän tässä asiassa on nähnyt, osoittavat itse asiassa päinvastaista: joko tutkimuksia määrätään digissä saman verran tai jopa vähemmän. Hän uskoo, että henkilökohtaisella kohtaamisella vastaanotolla voi olla tähän vaikutus, kun potilasta haluaa palvella parhaalla mahdollisella tavalla “kun tämä katsoo silmiin”.
Tutkimuksessa ja raporteissa on ehdotettu syyksi pienemmille kustannuksille ja esimerkiksi vähemmille laboratoriotutkimusten määrämäsille, että digitaalisissa palveluissa on oltava yhtenäiset hoitokäytännöt, joista ei poiketa.
Miten ammattilaiset suhtautuvat digipalveluihin?
Taavi ei osaa sanoa kattavasti, miten ammattilaiset koko maan tasolla kokevat, mutta Mehiläisen omasta palveluntuotannossa ammattilaiset kokevat digipalvelut mielekkääksi. Hän kuitenkin korostaa, ettei digipalvelut tai etäasiointi ammattilaisten näkökulmasta kannata järjestää niin, että se on ainoa työ, jota ammattilainen tekee. On tärkeää välillä kohdata asiakkaita ja potilaita kasvokkain, joten Taavi suosittelee digiä osaksi työnkuvaa.
Digitaalinen terveyspalveluiden tuotanto voi olla ajoittain kuormittavaa, mutta hän uskoo, että ammattilaiset pitävät sitä mielekkäänä ja mielenkiintoisena työnä. Myös etätyömahdollisuus on toiminut rekrytointivalttina. Taavi korostaa, että on tärkeää ymmärtää ammattilaisen motiivit etätyölle, esimerkiksi työ ei ole yhtään helpompaa kuin kivijalassa tehtävä työ.
Miten digipalveluita mitataan?
Digipalveluiden tavoitteet on peilattu keskeisiin strategisiin tavoitteisiin, jotka hankinnalle on asetettu, kuten Päijät-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Toki seurataan myös digiklinikan asiointimääriä ja kuinka paljon palvelussa on rekisteröityneitä käyttäjiä. Jos otetaan tällainen palvelu käyttöön, se pitää saada laajasti alueelle ihmisille käyttöön, joten suoritemäärät ja rekisteröityjen käyttäjien määrät ovat tärkeitä toiminnan mittareita. Lisäksi voidaan seuraava keskimääräistä ja mediaanivasteaikaa sekä mahdollisia ruuhkapiikkejä tai tyhjäkäyntiä kellonajallisesti, Taavi selostaa.
Hyvinvointialueiden kontekstissa katsotaan myös toteutuvaa yksikkökustannusta – eli digipalvelujen tuottaminen ei saisi olla kalliimpaa kuin puhelinpalveluiden tai kivijalkapalveluiden tuottaminen. Muutenhan ei olisi järkevää ottaa tämmöisiä työkaluja käyttöön, Taavi toteaa.
Lisäksi seurataan, minkälaisia asiointeja tapahtuu eli minkälaisilla oireilla potilaat tulevat sisään. Minkälaisia diagnooseja sieltä kirjataan? Eli peilataan, ovatko palvelut toimivia suhteessa potilaiden tarpeeseen.
Vaikka alueilla ollaan vielä varhaisessa vaiheessa, Pirkanmaalta ja Päijät-Hämeestä on saatu rohkaisevia tuloksia, vaikkei niistä vielä Taavin mielestä voi johtopäätöksiä tehdä.
Lisäksi nyt pilotoidaan mittaria, jossa kysytään potilaalta, miten hyvin hän tulee toimeen sairautensa kanssa digitaalisen kontaktin jälkeen. Tässä päästään raapaisemaan jo vaikuttavuutta, Taavi toteaa. Toisaalta hyvinvointialueella ei olla vielä siinä tilanteessa, että potilastietojärjestelmät olisi täysin integroitu digitaalisiin teknologia-alustoihin, minkä vuoksi laadun seuranta on vielä toistaiseksi vähän hankalampaa. Monet toimijat integroivat alustoja, jolloin tulevaisuudessa on mahdollista valvoa myös palvelun laatua. Yksi esimerkki valvonnalla saatavalla varmistuksesta on se, että ammattilaiset noudattavat kansallisia hoitosuosituksia esimerkiksi antibioottien määräämisen käytännön suhteen tai PKV-lääkkeiden määräämisen suhteen. Myös episodeja voidaan hahmottaa paremmin integroidussa palvelujärjestelmässä esimerkiksi sitä, mikä on hoitoon paluu digitaalisen palvelukonseptin jälkeen esimerkiksi 30 tai 60 päivän jälkeen.
Onko sote-palveluiden tulevaisuus digitaalinen? Mikä on alueellinen ja kansallinen roolin kehityksessä?
Taavi tyrmää ajatuksen, että digipalveluista puhutaan erillisinä palveluina, sillä digitaalisuus tulee olemaan kaikki palvelut läpileikkaavaa. Iso kysymys on, miten koko palvelukokonaisuus tulee muotoutumaan. Miten pystytään ammattilaisten, kansalaisten ja johtamisen näkökulmasta hyödyntämään niitä mahdollisuuksia, mitä digitaalisuus tarjoaa ja miten niiden vaikuttavuutta mitataan.
Jos katsotaan tämän hetken Käypä hoito -suosituksia, etäpalveluita ei ole niissä vielä tunnistettu. Alueilla on kaikkein isoin rooli digitaalisuuden kehityksessä mutta kansallistakin ohjausta tarvitaan, esimerkiksi yhtenäistä linjaa siitä, mitä asioita voidaan hoitaa etänä. Tulevina vuosina tarvitaan vääjäämättä myös regulaatioita ja kansallisia raameja, esimerkiksi tekoälyn käytön suhteen. Mittaristojen suhteen Taavi kannattaa myös kansallista suositusta, jolla saataisiin benchmark alueiden välille. Jos palveluita ei arvioida yhtenäisillä mittareilla, on vaikea sanoa jälkikäteen, mikä näistä toimintamalleista olisi mahdollisesti paras tai mistä kannattaisi ottaa oppia. Kuitenkin hän painottaa digipalveluiden osalta nimenomaan alueiden roolia ja kykyä vastata väestönsä tarpeisiin.
Tulevaisuudessa on paljon potentiaalia niin erikoissairaanhoidossa kuin perusterveydenhuollossa siinä, miten niitä asiakkaita, jotka tarvitsevat jatkuvaa tukea, paljon palveluita tai säännöllistä hoitokontaktia, palvellaan. Siitä alkaa kertyä jo tutkimusnäyttöä, että digitaaliset hoitopolut voivat olla vaikuttavia ja tehokkaita. Taavi toivoisi, että tutkimuksia tultaisiin lähivuosina näkemään paljon enemmän.
Lopuksi Taavi toivoo, että olisimme rohkeita ja eteenpäin katsovia tässä maassa ja yrittäisimme miettiä, miten voisimme hyödyntää digitaalisuutta potilaiden parhaaksi sillä tavalla, että samalla saisimme tästä järjestelmästä enemmän irti olemassa olevilla, suhteessa niukoilla resursseilla tulevina vuosina.