Sydämen vajaatoiminta on krooninen oireyhtymä, jonka taustalla voi olla monenlaisia sydänsairauksia ja sen ennuste on usein huono. Vajaatoimintapotilaiden hoito rasittaa terveydenhuoltoa ja aiheuttaa merkittäviä kustannuksia, sillä sen pahenemisvaiheet johtavat toistuviin päivystyskäynteihin ja sairaalahoitojaksoihin (1,3). Väestön ikääntymisen myötä sydämen vajaatoimintapotilaiden määrä kasvaa (2). Potilaiden roolia omassa hoidossaan ei hyödynnetä tänä päivänä parhaalla mahdollisella tavalla ja heidän asettamisensa toiminnan keskiöön voisi parantaa heidän elämänlaatuaan ja hoitoon sitoutumistaan.
Roche Diagnostics, Nordic Healthcare Group (NHG) ja Essote (nyk. Etelä-Savon hyvinvointialue) toteuttivat vuonna 2021 ennakoivan etäseurantapilotin, jonka tavoitteena oli tunnistaa taudin paheneminen varhaisessa vaiheessa ja tehdä hoidollisesti oikein ajoitetut toimenpiteet. Pilotin keskiössä oli digitaalinen etäseurantaratkaisu, joka välitti potilaiden omamittaustiedot terveydenhuollon ammattilaisille automaattisesti ja tosiaikaisesti. Hypoteesina oli, että mikäli taudin pahenemisvaiheen alkaminen voidaan tunnistaa ja hoitaa varhaisessa vaiheessa, se voi vähentää sairaalahoitojaksoja ja niihin liittyviä kustannuksia.
Pilottiin valittiin potilaita, jotka tarvitsivat hoidossaan paljon terveydenhuollon palveluita. Pilottijakson aikana potilaita seurattiin ensimmäiset 6 kuukautta tavanomaisessa hoidossa ja sen jälkeen seuraavat 6 kuukautta etäseurannassa. Tutkimuksessa yhdistettiin etäseuranta-alustasta kerätty aineisto Etelä-Savon terveydenhuollon rekisteriaineistoon.
Tutkimuksen tulosten mukaan pilotissa mukana olleiden potilaiden sairaalahoitoon liittyvät kustannukset vähenivät puoleen (49 %) verrattuna tavanomaiseen hoitoon. Vain 14 % pilottiin osallistuneista potilaista joutui sairaalahoitoon 6 kuukauden pilottijakson aikana, kun taas tavanomaisessa hoidossa sairaalahoitoon joutui 47 % potilaista. Päivystyskäynnit vähenivät myös merkittävästi pilottijakson aikana (-44 %). Hoidon kokonaiskustannukset vähenivät 33 %. Tutkimus on julkaistu arvostetussa, kansainvälisessä tiedejulkaisussa helmikuussa 2024.
Sydämen vajaatoiminnan etämonitorointipilotti avaa oven uudenlaiselle digitaaliselle hoitopolulle, jossa potilaat ottavat aktiivisen roolin omassa hoidossaan.
Lisätiedot:
Jorma Kokkonen, sisätautiopin dosentti, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri, p. 050 5981078
Sami Väisänen, Medical & Access Lead, Roche Diagnostics, 0503703091 / sami.vaisanen@roche.com
Viitteet
1. Liisa Ukkola-Vuoti, Iiro Toppila, Niina Säävuori ym. Sydämen vajaatoiminnan
ilmaantuvuus ja hoidon kustannukset Suomessa vuosina 2012–2019. Duodecim
2023;139:455–62
2. Sydämen vajaatoiminnan Käypä hoito suositus 2017
3. Suom Lääkäril 2023; 78 : e34917www.laakarilehti.fi/e34917 (Julkaistu 16.2.2023): Anna-Mari Hekkala, Suvi Vaaraniemi-Junnila: Sydämen vajaatoimintaa sairastavat jäävät usein ilman kokonaisvaltaista tukea
Roche kehittää innovatiivisia lääkehoitoja ja diagnostisia testejä tarjotakseen potilaille enemmän aikaa läheistensä kanssa. Sijoitamme vuosittain yli 20 % globaalista liikevaihdostaan tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan. Yhdistämällä yksilöityä diagnostiikan ja lääkekehityksen osaamista pyrimme nopeuttamaan uusien, potilaiden hoitoa mullistavien ratkaisujen kehittämistä. www.roche.fi
Nordic Healthcare Group (NHG) on sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijapalveluihin, analytiikkaratkaisuihin ja tutkimukseen keskittynyt yritys. Tuemme sosiaali- ja terveydenhuoltoa saavuttamaan vaikuttavia tuloksia parantaaksemme kaikkien ihmisten elämää. https://nordichealthcaregroup.com/fi Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa tuottaa, kehittää ja järjestää sosiaali- ja terveyspalveluja sekä pelastustoimen palveluja 12 kunnan alueella 130 tuhannelle Etelä-Savon maakunnan asukkaalle. https://etelasavonha.fi/