Etusivu » Uutiset » Paula Pennanen

Uratarinat

Paula Pennanen

Pharma- ja tutkimustiimissä Senior Managerina työskentelevä Paula Pennanen on aloittanut uransa Nordic Healthcare Groupilla analyytikkona vuonna 2013. Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselta maisteriksi valmistunut Paula kuuli NHG:stä ensimmäisen kerran palvelujohtamisen luennoillaan. Luennoitsija Paul Lillrank, yksi NHG:n perustajista, käytti esimerkkejä Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmästä ja havainnoi tuotantotalouden periaatteiden hyödyntämistä sosiaali- ja terveydenhuollon parissa muun muassa NHG:n toiminnan avulla. Järjestelmän problematiikka sai Paulan kiinnostumaan syvemmin sen kehittämisestä. Kun hänen opintonsa lähentyivät loppuaan vuonna 2013, hän päätti tutustua syvemmin NHG:n toimintaan ja huomasi juuri auenneen analyytikkohaun. NHG:llä hän sai tilaisuuden hyödyntää osaamistaan nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen – Paula ei ole katunut valitsemaansa urapolkua vielä kahdeksankaan vuoden jälkeen. 

Paulan aloitti NHG:n Advisory-liiketoiminnassa konsultoinnin tiimissä, joka keskittyy pääosin julkiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Uransa alkuvaiheessa hän työskenteli paljon kotihoidon projektien parissa ja erityisesti Paulan ihan ensimmäinen projekti, Siilinjärven kotihoidon palvelujen kehittäminen, on jäänyt hänelle mieleen. Kotihoidon projektien lisäksi hän päätyi mukaan Solutions-liiketoiminnan vertaiskehittämisen tuotteisiin. Paula pääsi syventämään osaamistaan eri erikoissairaanhoidon tuotteiden parissa ja oli mukana rakentamassa syöpätautien vertaiskehittämisen tuotetta heti alusta lähtien. Syöpätautien vertaiskehittäminen oli ensikosketus projektien tutkimuksellisempaan puoleen ja akateemisiin julkaisuihin. Näiden lisäksi Paula on työskennellyt paljon myös sairaalasuunnittelun parissa, missä dataosaamisesta on ollut hyötyä mitoitusten laskemisessa ja tilojen suunnittelussa. 

Paulan NHG-ura jäi tauolle loppuvuodesta 2017, jolloin hän siirtyi kolmeksi vuodeksi innovaatiokonsultoinnin pariin ja työskenteli muun muassa terveysteknologian ja ICT:n, valmistelun, johtamisen ja koordinoinnin parissa. Tie vei takaisin NHG:lle alkuvuodesta 2021, ensin konsultoinnin tiimiin kunnes syksyllä 2021 muodostettiin uusi pharma- ja tutkimustiimi. Tiimi keskittyy tutkimuksellisempaan toimintaan ja tekee muun muassa Paulaa kiinnostavia Real World Evidence -tutkimuksia lääkeyhtiöille. Tutkimuksissa kerätään tietoja, joiden avulla analysoidaan sairauden etenemistä ja esimerkiksi sitä, miten lääke toimii hoitokäytössä. Tutkimusten tavoitteena on kuvata lääkkeen käytön pitkän aikavälin tuloksia kliinisen tehon, turvallisuuden ja kustannusten kannalta. Asiakkaat muodostuvat pääosin eri lääkealan yhtiöistä sekä tutkijalääkäreistä. 

“On hyvin mielenkiintoista, miten data saadaan työstettyä kaivatuiksi vastauksiksi sekä miten sen avulla päästään vastaamaan kysymyksiin konkreettisesti”, Paula kuvailee. Vaikka hänen vastuunsa on kasvanut uran aikana, datan kanssa työskentely innostaa edelleen. 

Lisäksi Paulaa motivoi monipuolinen työnkuva, sillä pharma-tiimissä pääsee tekemään projekteja laajasti valtioneuvoston kanslian selvityshankkeista suuriin monikeskuksisiin tutkimushankkeisiin, joissa pyöritetään isoja määriä dataa sekä ennustavaa analytiikkaa. Paula naurahtaa, että hyvä ja innostunut yhteishenki, sekä keskustelut tiimin kanssa korvaavat vähemmänkin mielenkiintoiset projektit. Hän jatkaa, että on ihanaa työskennellä ympäristössä, jossa tunnelma on rento ja luottavainen. Tukea saa aina tarvittaessa, eikä yksin tarvitse jäädä.  

”Työkaverit ovat ehdottomasti yksi NHG:n parhaita puolia”, Paula kertoo.  

Siksi ei tulekaan yllätyksenä, että kollegat ovat yksi Paulan tärkeistä voimavaroistaan ja etenkin kohtaamiset kahvihuoneessa tuovat iloa arkeen. Vapaa-ajalla jaksamista tukevat erityisesti ystävät ja harrastukset, sekä rakkaat kissat. Työkulttuurin joustavuuden ansiosta harrastuksille, kuten tanssille, on ollut helppo löytää aikaa. Paula on aloittanut myös baletin uutena harrastuksena: “Haastavaa se on ollut, mutta sitäkin palkitsevampaa”, hän toteaa. Sama pätee hänen mukaansa myös töihin – tarpeeksi haastavat projektit motivoivat ja parasta on, kun asiakkaat pääsevät eteenpäin omissa haasteissaan yhteistyön seurauksena.

"(Obligatoriskt)" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.